Oleskele, kävele tai retkeile metsässä
Osallistu Stansvikin suojeluun
Kansalaisliike kutsuu mukaan jokaisen, joka kunnioittaa alueen eloa rakennetun kaupungin kupeessa. Tehtävää on jokaiselle sekä ennen hakkuita että hakkuiden käynnistymisen jälkeen. Osa suojelijoista on leiriytynyt metsään.
Vetoa
Allekirjoita adressi suojelun puolesta.
Stansvikinkallion asemakaava saatiin palautettua arviointiin luontoarvojen takia. Uudelleenarviointi on nyt valmistelussa, joten on erittäin hyvä hetki ottaa yhteyttä Helsingin kaupunkiin, Kaupunginhallitukseen, Kaupunginvaltuustoon tai omaan edustajaasi stansvikin puolesta—toivomme että uudelleenarvioinnissa Stansvikinkallion luonto saa tunnustuksen ja säästyy rakentamiselta.
Vaikka kaavan uudelleenarviointi on vielä kesken, kaupunki kuitenkin päätti aloittaa rakentamisen Stansvikinkallion reuna-alueille vedoten niistä jo tehtyihin rakennusvarauksiin. Me haluamme suojella Stansvikin kokonaisuudessaan, joten myös tästä voi olla yhteydessä em. tahoihin ja lisäksi varauksia tehneisiin yrityksiin: YIT, PEAB ja ATT. Kaupunkiympäristölautakunnassa ehdotettiin vihreiden Amanda Pasasen toimesta Stansvikin Rantakadun toteuttamista säästäen paremmin puustoa, tätä vastaan äänestivät kokoomus-, perussuomalais-, demari- ja rkp-edustajat; ehdotus hävisi. Näiden puolueiden valtuutteuihin vetoaminen olisi tärkeää.
Hakkuiden mahdollisesti jatkuessa?
Osoittamaan mieltäsi metsässä tai metsän puolesta
Kutsu ihmisiä mukaan ja levitä tietoa
Tue mielenosoittajia ja heidän leiriään
Auta leirin ylläpidossa tuoden esimerkiksi ruokaa
Tutustu alueeseen ja jaa tunnisteella #suojellaanStansvik ja #standForStansvik.
Vieraile Stansvikissa
Luontopolun alkuun löydät kävelemällä Stansvikintietä Koirasaarentien risteyksestä noin 200 metriä. Karttapalveluihin voit laittaa esimerkiksi Stansvikintien.
Bussilla saavut Herttoniemestä Yliskylän läpi, bussi 87 & 88, pysäkki Haakoninlahdenkatu; tai lautta kauppatorin kupeesta Meritullintorilta Kruunuvuorenrantaan. Saavu Stansvikin Uudenkylän parkkipaikalle, jonne löydät kulkemalla Stansvikintietä 800 metriä Koirasaarentien ja Stansvikintien risteyksestä, käänny oikealle Uusikylä-kyltin kohdalta.
Saavutettavuus
Stansvikintie on leveä, hieman kuoppainen valaisematon hiekkatie, jota voi kulkea myös autolla. Metsäpolut ovat hyvin epätasaisia, kapeita, kuoppaisia ja juurisia. Metsäympäristöstä löytyy hiekkarantaa, kaupungin ja luontopolkuja, Mökkeihin ja terassaille on yleensä portaat ja ovet ovat kapeahkoja. Mökkialuetta eikä polkuja ole valaistu. Mökkialueen lähellä on puuhuussi, esteetön muovihuussi muutama sata metriä parkkipaikalta.
Metsäleiri
Leireille
Erilaisia leirejä on mökkialueen ympäristön metsän keskellä, jonne kulku metsäpolkuja pitkin parkkialueelta. Leirissä oleskellaan teltoissa sekä meille varatuissa mökeissä.
Pieni osa liikkeen toimijoista on leiriytynyt Stansvikin metsään protestoimaan hakkuita—mukaan voi tulla päiväksi tai useammaksi, poiketa pikaisesti osoittamaan tukea tai ryhtymällä aktiiviseksi leiriläiseksi.
leiri-info
Mitä leirillä voi tehdä?
Seurata tilanteen etenemistä aitiopaikalta
Tutustua ja nauttia monimuotoisesta luontoalueesta
Vaikuttaa liikkeen toimintaan ja toimintatapoihin
Osallistua ruoka- ja vesihuoltoon
Valokuvata ja tehdä mediasisältöjä
Vaikuttaa eri toimijoiden suuntaan
Mitä tuoda mukana jos liittyy leiriin?
✔️Ruokaluvälineet & ruokailuastia
✔️Tarpeeksi lämmintä vaatetta, vedenpitävät kengät
✔️Makuupussi & makuualusta
✔️Teltta, tai varmista etukäteen että mökeissä tilaa
✔️Taskulamppu
✔️Hammasharja & hygieniavälineet
Alueella ei ole enää talvikauden tultua juoksevaa vettä, mutta sähköt ja mökeissä lämmitys. Alueella on yksi ulkohuussi.
Tukilista
✔️Juomavettä tai muuta juotavaa
✔️Ruokaa,
✔️Herkkuja
✔️Polttopuita
✔️Vanhoja lakanoita tai muita kylttimateriaaleja
✔️Muuta tukea